Paras kasvovesi

Aika usein kosmetologilta kysytään jotenkin epäuskoisen huvittuneella tavalla ”Mikä se nyt on sitten se paras tuote?”. Tähän ei ole minulla(kaan) yksiselitteistä vastausta. Totuus on, että maailma on pullollaan kosmetiikkaa ja todella monet ovat erittäin hyviä. Se mikä toimii toiselle voi toimia myös sinulle ja toisinaan taas ei. Luonnollisesti suosittelen aloittamaan sopivimpien tuotteiden etsimisen ammattilaisen avustuksella. Sopiva tuote on mielestäni sellainen, joska sopii ihotyypille niin koostumukseltaan kuin ainesosiltaan, ja jokaisen on hyvä aloittaa tuotteiden metsästys tämä mielessä pitäen merkkiin katsomatta.

Minulle tärkein kosmeettinen tuote on aina ollut kasvovesi. Huomasin jo kosmetologikoulutuksen alkuvaiheessa kuinka tärkeä ja monipuolinen tuote kasvovesi on. Tässä syyt miksi kasvovettä kannattaa käyttää?

– Ihon puhdistamisen viimeistelyyn tietysti, koska sillä saat ne pikkurippeet kunnolla irti
– Ihon pH-arvon tasapainottamiseksi vesipesun jälkeen, koska tuo vesi vanhin voitehista on kemiallinen liuos H2O ja voi muuttaa pH:n aivan väärään suuntaan kuivattaen ihon pintaa, aiheuttaen ihon herkistymistä ja liottaen luonnollista suojaa iholta
– Ihon valmistamiseksi ennen ihonhoitotuotteiden levittämistä, koska ns. kostea rätti imee kosteuden tiskipöydältä paremmin kuin kuiva
– Iho rauhoittuu, ihon pintaverenkierto aktivoituu ja epäpuhtauksien synty vähentyy

Mihin muuhun kasvovettä voi käyttää? Tämä riippuu tietysti millaisesta kasvovedestä on kyse. Tästä päästäänkin asiaan millainen on paras kasvovesi? Kasvoveden koostumuksella on tässä vaiheessa merkitystä. Kasvovesi on suhteellisen yksinkertainen tuote, sillä se sisältää pääasiassa vettä. Kyllä. juuri sitä kemiallista liuotinta mistä äsken mainitsin. Jotta siitä vedestä sitten saadaan erityisen hyvä, niin parhaimmissa kasvovesissä vesi voi olla mineraalipitoinen esim. merivettä tai lähdevettä sisältävä, jolloin vesi itsessään on hoitava ominaisuuksiltaan. Todella laadukkaita ovat myös ruusu-, kamomilla ja appelsiininkukkavedet, jotka ovat hellävaraisia. Mikäli veteen liuotetaan kosteuttavia ainesosia kuten glyseriiniä, kasviuutteita (extract) tai vitamiineja, niin saadaan tuote, joka on hyvin laimea kosteusvoide. Nykyään suositaan alkoholittomia kasvovesiä päivittäiseen käyttöön ja kuivalle/herkälle iholle se on ainoa valinta. Normaali-seka-rasvainen iho saattaa toisinaan hyötyä kasvovedestä, jossa on pieni määrä soodaa, sulfaatteja, alkoholia tai vaikka glygolihappoa. Kasvovesien virkistävä vaikutus saadaan alkoholin haihtumisen aiheuttamasta viileyden tunteesta tai lisäämällä kasvoveteen mentolia, kamferia tai salviaa. Tässä vinkkejä miten voit hyödyntää kasvoveden voimaa:

Alkoholiton kasvovesi sopii myös silmänympärysihon hoitoon -> levitä silmänympärysiholle silmänympärysvoide, kostuta vanulaput kasvovedellä ja levitä silmien päälle. Silmänympärysiho kosteutuu, vaalenee ja virkistyy.
– Levitä kasvovettä useita kertoja korealaiseen tapaan. Taputtele kasvovettä kuivalle iholle kunnes tuote imeytyy, haihtuu ja iho kuivahtaa, toista tämä 5-10 kertaa ja olet turvottanut ihosi sarveiskerroksen. Nyt kun sarveissolut ovat turvonneet saatat tuntea ihosi hyvin kosteutetuksi ja mietit tarvitsetko kosteusvoidetta ollenkaan. Jatka silti levittämällä kosteusvoide, koska tunne katoaa nopeasti ja nyt ihosi imee kosteusvoiteen vaikuttavat aineet hyvin sarveistuneiden ihosolujen väleihin ja ylläpitää kosteuden pidempään ihossasi. Varaudu pian ostamaan uusi kasvovesipullo…
– Jos sinulla on kasvoveden jämiä, joita tuntuu hankalalta käyttää loppuun, niin hävitä ne. Ne eivät ole sovi sinulle, koska et rakasta niitä. Tee mieluummin näin: Levitä ne hyvän saunareissun jälkeen koko vartalollesi. Anna ihosi uida kosteuttavissa vesissä ja kuvittele olevasi spa-reissulla. Vartalon ihosi kiittää ja voit keskittyä etsimään uutta kasvovettä tosi tarkoituksella. Huom. Atooppinen ihohan hyötyy tästä joka saunareissun jälkeen (olettaen että iho ei ole auki), kun huolehdit, että levität vain alkoholitonta versiota.
– Voit korvata aamun virkistykseen käyttämäsi vesipesut täysin kasvovedellä. Virkistävä voima on yhtä hyvä ja paljon hyödyllisempi ihollesi. Levitä suihkuttaen, pumpulilapun kautta tai sormin taputtelemalla.

Lopulta se paras kasvovesi. Parhain kasvovesi johon olen törmännyt on YonKan YonKa Lotion kasvovesi. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Tuote sisältää vain vettä ja viittä erilaista eteeristä öljyä, eli YonKan sydämen. Nämä kasviöljyt ovat rosmariini, laventeli, kurjenpolvi, sypressi ja timjami. Kuivan ja herkän ihon kasvoveteen on näiden lisäksi laitettu glyseriiniä, ainesosaa, joka kykenee sitomaan itseensä kosteutta. Vaikka eteerisiä öljyjä on vain 0,4-0,6%, niin eteerisen öljyn tuoksu nousee selkeästi esille. Saatat hätistää herkkänenäisimmät kauemmas huoneesta, jossa sitä käytät ja voit itsekin saada hetkellisen sätkyn tuoksun voimasta. (Toisaalta voit hädistää ahdistelijat kauemmas…) Tämä on silti hämmentävä tuoksuseos. Monet tuoksuherkimmätkin asiakkaani sietävät hyvin näitä Ranskan Prvencen luonnontuoksuja ja, kun tuoksuun tottuu huomaat jonain aamuna saavasi päivääsi huumaavan ihanan alun vain sillä, että olet levittänyt YonKa Lotionin iholle. Tämä tuoksu saa aikaan pakottavan syväänhengityksen. joka automaattisesti rauhoittaa ihonhoitotoimenpiteesi eräänlaiseksi ihon rakastelu-hetkeksi (noin kuvaannollisesti). Pian huomaat ettet voi elää ilman tätä kasvovettä.

YonKa Lotion:a voit käyttää myös meikin päälle virkistämään ihoa, sillä tuote tulee hienojakoisesti suihkeena. Auringonoton jälkeen levitettynä iho rauhoittuu ja hyttysenpistoon suihkaistuna se lievittää kutinaa. Karvanpoiston jälkeen kasvovettä voi levittää rauhoittamaan ihoa ja ehkäisemään sisäänkasvaneiden karvojen syntymistä yhdessä joidenkin YonKan voiteiden kanssa. Hoitolassani käytän kasvohoidoissa YonKa Lotionin alkulähdettä ja laimennan itse ihotyyppiin sopivan kasvoveden valmiista uutteesta. Kasvovesi levitetään iholle suurena sadepilvenä Lucas-sumuttimesta, jotta iho saa todellisen kylvyn tätä kallisarvoista ainetta. Kasvovettä käytetään useita kertoja kasvohoidoissa mm. myös kasvonaamioissa. Paras kasvovesi.

_______________________________

**Blogipostaus kirjoitettu ilman kaupallista yhteistyötä. Postauksesta ei ole saatu rahallista tai muutakaan kompensaatiota. Olen tyytyväinen (yrityksen) tarjoamiin tuotteisiin/palveluihin ja haluan kiittää heitä tällä postauksella**

_______________________________

Meidän käsistämme

Iho on kehomme suurin elin ja hyväkuntoinen iho on tärkein suoja elimistöön pyrkiviä mikrobeja vastaan. Ihon kuivuus ja herkkyys altistaa ihomme ja kehomme infektioille. Käsien pesu ja desinfiointi vähentää mikrobien määrää, mutta poistaa myös ihon pinnalla olevaa luonnollista bakteeriflooraa sekä kosteutta. Tällöin iho kuivuu ja menettää kimmoisuuttaan aiheuttaen ihon herkkyyttä sekä helpommin pieniä haavoja.

Ihoa kannattaa siis hoitaa tehokkaasti erityisesti heti aamulla ja yötä vasten. Suihkussa voit hyvin tehdä rakeita sisältävän ihonkuorinnan käsille, jolla saat hilseilevää kuolleen ihosolukon irti ihon pinnasta. Kuorinnan voi tehdä kuivaharjaushanskalla, vartalon tai kasvojen kuorinta-aineella tai voit tehdä oman kuorinnan ruokaöljystä ja sokerista. Nyt iho silenee, alkaa tuottamaan lisää ihosoluja ja vastaanottaa helposti kosteuttavien voiteiden ainesosia täyttäen ihosolut ihoa pehmentävillä rakennusaineilla.

Kuorinnan jälkeen lisää siis iholle kosteuttavia ainesosia sekä suojaavia rasva-aineita. Eli on hyvä hieroa ihoon hyvin imeytyvä kosteuttava käsivoide sekä ihonhoitoöljy lukitsemaan kosteus ja ehkäisemään kosteuden haihtumista. Hieromalla edistät imeytymistä ja pehmennät ihoa. Pehmeä iho selviää iskuista paremmin!

Kynnet ja kynsinauhat hyötyvät myös kosteudesta ja öljystä, joten muista laittaa tuotteet myös kynsille ja kynsinauhoille. Kynsinauhaöljy on koostumukseltaan ihoöljyjä täyteläisempi, joten ei ole haitaksi valita erikoistuote kynsinauhoille. Näin ehkäiset kynsitikut ja repeilevät kynsinauhat, jotka voivat tulehtua helposti.

Voitelut on hyvä tehdä yöpöydän äärellä. Käsienhoitovälineistön voi kerätä yöpöydälle kauniiseen purkkiin. Itse saatan iltaisin voidella myös lapseni ihon hoitoöljyllä rauhoittaen hänet samalla unten maille. Mikäli ihosi on päässyt erittäin kuivaksi voit käyttää kosteuttavaa kasvonaamiota myös käsillesi tai levittää reilusti käsivoidetta sekä pukea lopuksi päällesi puuvillahanskat. Halkeillut iho hyötyy jalkojen iholle räätälöidystä halkeamavoiteesta myös käsien iholla.

Hoitolassani teen Ihana Käsien ihonhoidon, joka sisältää juuri ihollesi sopivat hoidot ja tuotteet. Joskus keskitymme ihon pehmentäminen hieroen, toisinaan imeytän kosteutta ultraäänellä täysin riippuen ihosi tarpeista. Huolehdi käsistäsi, huolehdi itsestäsi!

Pysähdyttävät hetket

Ajattelen, että asiakkaan varaama aika on asiakkaan palvelua varten. Ensimmäisessä työharjoittelussani Saariselällä asiakkaille varattuna aikana piti vastata puhelimeen ja avata ovi koputtelijoille, vaikka olin tekemässä asiakastyötä asiakkaalleni. Helsingissä työskennellessäni naamion vaikutusajat ja jalkakylvyn aika piti käyttää siivoamalla liikettä. Sain esimieheltäni joskus nuhteita, kun en vastannut puhelimeen kesken kasvohoidon. Minusta tuntui ikävältä keskeyttää kasvohieronta ja lähteä vastaamaan puhelimeen.


Tämä multitaskaaminen johti kerran jännittävään tilanteeseen (jota onneksi nyt muistelen nauraen), jossa naamion vaikutusaikana unohduin siivoamaan niin pitkälle, että lähdin jo liikkeestä kohti kotia. Onneksi muistin naamiossa pötköttelevän asiakkaani ja palasin takaisin työpisteelle. Olin iloinen, että sen 30minuuttia aivojeni nyrjähtäessä, asiakkaani nukkui ja oli tyytyväinen käsittelyynsä.


Asiakkaan varaama aika on siis hänen. Minusta on mukavaa olla osa sitä pysähtymistä, jonka hän arjessaan ottaa. Jotkut kohtaamiset pysäyttävät minutkin. Olen kuunnellut herrasmies lesken yksinäistä elämää, joka parantui hänen saadessaan kipeät känsät pois jaloistaan. Kivuttomuus mahdollisti hänen kävelyharrastuksensa, sitä kautta koiran hankinnan ja painon putoamisen. Häneltä sain ensimmäisen asiakas-joululahjan. Se oli suklaata.


Kerran meikkasin morsianta, joka tärisi koko meikkaamisen ajan. Tärkeä päivä jännitti eikä hän voinut syödä. En muista miten meikki onnistui, mutta muistan hänen rauhoittumisen, kun hän sai syötyä banaanin, jonka kannustin syömään.


En saanut koskaan kuulla miksi kynsien laitossa ollut nuori nainen itki koko käsittelyn ajan. Hän ei voinut eikä halunnut puhua, mutta olin iloinen, että sain pitää häntä kädestä puolitoista tuntia. Toivon, että kauniit kynnet ja nenäliinat auttoivat.

Kyyneleitä on tullut myös ilosta. Hämmästynyt oli asiakas, jolle tein säärikarvojen poistoa ja totesin lopuksi, että ”otetaan sitten takapuoli”! Sen jälkeen olen aina käyttänyt parempaa termiä: takaosaa. Saimmepa molemmat kunnon naurut. Joka päivä odotan ikimuistoisia pysähtymisiä, ja siksi pidän oveni sekä puhelimeni kiinni asiakastyössä.

Millainen on Sinun kasvohoitosi Minun käsittelyssä?

Tullessasi kasvohoitoon sinun ei tarvitse tietää minkä kasvohoidon valitset. Toiveesi luonnollisesti otetaan huomioon, sillä olethan kasvojasi kauan tutkinut. Kosmetologina on minun tehtäväni selvittää millainen hoito sopii ihollesi.

Jokaisen kasvohoidon alussa sinun tulee vastata useisiin kysymyksiin terveydentilastasi ruokavalioon. Tarkastelen miten ihosi reagoi erilaisiin käsittelyihin ja varmistan nykyiset ihonhoitotottumuksesi. Ihoanalyysin jälkeen päätän hoitosi. Mikäli suosittelen eri hintaista hoitoa niin keskustelemme siitä ennen hoidon aloittamista.

Annan yleensä paljon vinkkejä ihosi kunnon parantamiseksi tai ylläpitämiseksi. Näihin kannattaa suhtautua avoimesti ja lempeästi itseäsi kohtaan, koska tarkoitus on tarjota sinulle vaihtoehtoja siitä mistä sinun olisi helpoin aloittaa. Sen saat päättää ihan itse. Iholle ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, ja sinunkin ihosi muuttuu ajan myötä, jolloin ihollesi tulee uusia tarpeita.

Ihonhoidossa kokonaisuus ratkaisee, ja sillä on väliä miten ja millä hoidat, mitä syöt, miten ihosi rasittuu ympäristössäsi, mikä hormonaalinen tila kehossasi on sekä miten ajattelet ihostasi ja ihonhoidosta. Ihosi fysiologialla on suuri merkitys ihon hoidossa ja kerron usein siitä miksi ihosi toimii miten toimii sekä selvitän miksi ihosi kunto on kuin on.

Haluan tehdä kasvohoidostasi kokonaisvaltaisen. Hoidan, ohjaan ja rentoutan, koska haluan tarjota sekä sinulle että ihollesi parasta. Jokainen kasvohoidossani ensimmäistä kertaa käyvä saa mukaan esitteen tai puhelimeensa tekstiviestillä kattavan ohjeistuksen ihosi sen hetkisestä hoitotarpeista sekä vinkkejä sopiviin ihonhoitotuotteisiin. Sinulle jätän päätöksen siitä miten niitä hyödynnät.

Kävit sitten joka toinen kuukausi tai vuosi otan sinut ilolla vastaan!

Yrittäjä opettaa ja opettaja yrittää

Yrittäjä-nimitys on uusin ammatillinen titteli, jota urallani käytän. Yrittäjä on upea termi, koska se kattaa kaiken tekemisen ja antaa mahdollisuuden epäonnistumiselle. Yrittäjä saa luvan kanssa yrittää. Minä olen yrittänyt yrittäjänä pian kolme vuotta. Yrittäjyyttäni ovat rikkoneet satunnaiset opetusalan työtehtävät, sillä toimin välillä kauneudenhoitoalan ammatinopettajana. On ollut mielenkiintoista tehdä sitä työtä mitä toisille opettaa. Molemmat työt ovat tuoneet elämääni inspiraatiota ja vaihtelua. Tässä blogissa saatte kurkistaa siihen elämään, jota kosmetologi-yrittäjä-opettaja työssään kohtaa. Ja kuka tietää mitä muita titteleitä kaltaiseni ikuinen oppija vielä ehtii haalia elämän ansioluetteloon?

Tässä blogissa aion keskittyä kauneudenhoitoon sekä kauneudenhoitoalaan, koska koen ymmärtäväni siitä paljon. Oma kauneus-ideologiani on hyvin rationaalinen. Luotan fysiologiaan, luonnon lakeihin ja kannustan klassista kauneudenhoitoa sekä arvostan koulutusta. Blogi-kirjoituksistani tulet varmasti löytämään erilaisia vinkkejä ihon- ja kauneudenhoitoon sekä katsauksia kauneudenhoitoalaan. Varoitus: Saattaa sisältää pieniä määriä opettamista.

Päätyöni on tällä hetkellä kosmetologina toimimista, joten tarkista palveluni, mikäli etsit asiantuntevaa kosmetologia. Palvelut-sivulta löydät valikoimani ja ajan voi varata www.timma.fi/hiuspisterovaniemi. Minulta saa kysyä mielipiteitä ja voin olla apuna mahdollisissa kysymyksissä, joten käytä ”Ota yhteyttä” lomaketta.